perjantai 30. elokuuta 2013

Hortensioiden aika

Pidän pihan alkusyksyisestä tunnelmasta. Viileää mutta lämmintä. Kostea nurmi. Pionien lehdet muuttavat väriään ruskan sävyihin, hortensiat kukkivat rohkeina vyöhykerajoja uhmaten. Louise Bougnet availee urheana nuppujaan, aamuisin kukat ovat kohmeessa, melkein värisevät, puhtaanvalkoisina edelleen. Valko- ja punatähkät kohoavat korkeuksiinsa villiintyneen hopeamarunan keskeltä. Irtoruukut ikävöivät kanervaa, jäkälää. Olen jo ihan valmis luopumaan kesästä. Tervetuloa syksy!
 
Vanille Fraise, istutettu 2011
 



 
Early Sensation, istutettu 2012


 
Mustilahortensia, istutettu muistaakseni 2012





 
Tulevana talvena Vanille Fraise ja Early Sensation täytyy peittää lumella kunnolla. Lumen pinnan yläpuolelle jääneet oksat paleltuivat viime talvena, mutta ovat kasvattaneet uusia oksia tänä kesänä.
 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Karolinan puutarhassa

 
Avoimet puutarhat -päivänä vierailin ystäväni Karolinan puutarhassa.
Vierailen tässä pihassa muutenkin säännöllisesti, mutta halusin nähdä sen myös avoimien puutarhojen päivänä. Nautin suuresti ystäväni puutarhassa kiertelemisestä. Aina löytyy jotain uutta ja mielenkiintoista. Ystäväni nimittäin on ennakkoluuloton kokeilija, lisäksi nopea toteuttamaan uusia juttuja. Oikeastaan puutarhainnostukseni puhkesi kukkaan hänen innostamanaan...

 
Joidenkin kuvien laatu on vähän niin ja näin. Joka tapauksessa yllä lempikohtani pihalla. Sisääntulon kaunistus: Mustila-hortensiaa, särkynytsydän, tuoksuherne, pioniunikkoja, lemmikkejä, havuja. Kaunis kokonaisuus.




Tapahtumasta sai mukaan pioniunikon siemenkodan. Yllätykseksi jää, millaisia pioniunikkoja siemenistä kasvaa.

 
 
Ystäväni puutarha on taidokas yhdistelmä värien ja muotojen runsautta. Lajeja on paljon. Värimaailma on omaan silmään mieluinen: paljon herkullisia pastellisävyjä ja valkoista. Cottage garden-fiilistä!
 
 
Myös pieniä yllätyksellisiä yksityiskohtia löytyy:


 
Yllä valkoisessa penkissä ainakin kuunliljoja, hopeamarunaa; humalaköynnökset taustalla.

 
Pihassa on myös pieni kasvihuone, jossa kasvaa mm. tomaatteja ja basilikaa.

 
Keittiöpuutarhassa taas mangoldia, timjamia, tillia, steviaa ja ties mitä erikoisuuksia! Ystäväni salaatit oman maan salaateista ja yrteistä ovat joka kesäinen makunautinto illanistujaisissa, retkillä, piknikeillä. Mangoldia pitäisi kyllä saada omaankin laatikkoon kasvamaan... 

 
On meillä ollut monet hyvät hetket tällä pihalla ja yhteisillä taimistoreissuilla. Tällä pihalla olen monesti inspiroitunut!
 
 
P.S.Tänään Kalevan Koti-liitteessä kannustettiin perustamaan uusi kukkapenkki ensi kesää ajatellen. Vielä ehtisi...

perjantai 9. elokuuta 2013

Ruusuja

Vapaapäivän ilo on päivittää blogia. Kuuntelin Mörönperän versot-ohjelmaa mustikkametsässä, ja innostuin tekemään ruusuaiheisen postauksen. Kuuntelemani ohjelma käsitteli ruusuharrastamista viitosvyöhykkeellä, opin perusjuttuja ruusunkasvatuksesta. Hyvää oppia amatööripuutarhurille. Minulla on pihallani kolmenlaisia ruusuja:
Louise Bougnet -tarhakurtturuusu (valitettavasti kuulin ystävältäni, että nämä yhdessä tilaamamme ruusut eivät ole omajuurisia). Istutettu kesällä 2011. Menestynyt suhteellisen hyvin. Viime talvi oli ankara, kuolleita oksia oli paljon. Myös kirvat pääsivät yllättämään (ensi kesänä ajoissa kirvatarkastukset!), mutta mutta loppukesää kohti pensaat kaunistuivat.
 
 
Viime kesänä istutettu, Oulujoen taimistolta ostettu tarhakurtturuusu Rosa Schneekoppe:
 

 
Ja tarhakurtturuusu Rosa "Sävel", Oulujoen taimistolta tämäkin, viime kesänä istutettu.
 
 
 
Kirvat ovat olleet ruusujen riesana tänä kesänä ja mäntysuopaliuosta on tarvittu pariin otteeseen. Ruusulannoitteen ostaminen unohtui ja jäi kesän menoissa. Nyt hankin jo ensi kesälle valmiiksi lannoitepurkin. Keväällä laitoin luonnonlannoitetta, ja syyslannoitteen olen jo laittanut (näin ohjeistettiin Mörönperän versot-ohjelmassa).
 
Sitten vielä näitä Ainolanpuiston kaunokaisia:
 
Schneekönigin (peittoruusu)
Pastella (nostalgiaruusu)
Aspirin rose (peittoruusu tämäkin)
Maria Theresia
Maria Theresia (nostalgiaruusu tämäkin)
Satina (peittoruusu)
Rody (peittoruusu)
 
Avoimet puutarhat-päivän kuvamateriaalia en ole ehtinyt vielä selata läpi -ainakin kaksi postausta tulossa kyseisestä tapahtumasta!


 
 




sunnuntai 4. elokuuta 2013

Ainolan puistossa

Avoimet puutarhat-päivän kierroksemme päättyi Ainolan puistoon, joka on Oulussa Hupisaarilla sijaitseva puisto. Ainolan puisto on kesäisin yksi lempipaikoistamme. Iso, näyttävä ja vehreä puisto valkoisine siltoineen ihan Oulun keskustan tuntumassa -täynnä jännittäviä paikkoja lapsille ja lapsenmielisille, iso leikkipuisto, nurmea riittämiin piknik-seurueille, kauniita näkymiä vaikka kuinka. Minua kiehtoo puistossa erityisesti solisevat purot ja valon leikki nurmella sen siivilöityessä havupuiden oksiston läpi. Vanhojen puiden alla, omien lasten leikkiä katsellessa tavoittaa jälleen lapsuuden leikin lumon, mielikuvituksen taikavoiman.









Tänä vuonna ehdin käymään Karolinan puutarhassa ja Onnen lähteellä-puutarhassa. Niistä lisää jatkossa. Inspiroiduin ja sain kierrokseltani motivaatiota oman pihan laittoon. Kesä on mennyt luvattoman nopeasti, matkalaukkua pakatessa ja purkaessa, reissatessa -piha on saanut levähtää, rehottaa, moni suunnitelma odottaa yhä toteutumistaan. Olen lomaillut toden teolla. Vaikka oma piha on jäänyt vähälle huomioille, on ihania puutarhaelämyksiä ollut vaikka kuinka.

Avoimet puutarhat

Upea päivä. Kesä tarjoilee parhaintaan. Tänään aion vierailla puutarhoilla, onhan Avoimet puutarhat-päivä. Aion vierailla ainakin Karolinan puutarhassa ja Aleniuksen puutarhassa. Kierroksesta tulee taatusti inspiroiva. Siitä lisää myöhemmin.