perjantai 11. heinäkuuta 2014

Rijksmuseumin puistossa

 
Amsterdamissa Rijksmuseumin vieressä on pieni ja huoliteltu puisto, jossa vietimme hetkisen museokierroksen jälkeen. Kaunista!


 
Hiekkapolkuja ja leikattua pensasaitaa.
 
 
Näyttää värimintulta tuo jossa pyöreähkö kukinto. Mitähän tuo kapeakukintoinen on? Muistuttaa virginiantädykettä.



 
Kävimme myös Vondelparkissa, joka oli hauska paikka, mutta ei varsinaisesti mikään elämys. Mielessä oli myös De Hortus Botanicus Amsterdam, yksi maailman vanhimmista kasvitieteellisistä puutarhoista, jonne emme kuitenkaan ehtineet yhden viikonlopun puitteissa.
 
Edit: kuvien laadulle tapahtuu jotain kun olen ladannut ne bloggeriin. Ne muuttuvat epätarkoiksi. Mistähän kiikastaa?

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Amsterdamin ruukkupuutarhat

Kesäkuun alkupuolella vietin mukavan viikonlopun Amsterdamissa, ja yllätyin iloisesti upeista ruukkupuutarhoista, joita tuntui olevan joka kulmalla. Ovien pielissä, portailla, talojen seinustoilla, laivojen katoilla...
Kävin Amsterdamissa pari vuotta sitten talvella, jolloin kaupunki oli sumuun verhoutuneena salaperäinen ja melankolisen kaunis.
Kesällä auringonpaisteessa kaupunki oli ihan toisenlainen: rento ja energinen. Kukkiva kaiken lisäksi. Ihastuin! Tässä kuvasatoa...
 
 
Erityisen tästä kaupunkilomasta teki se, että ensimmäistä kertaa saatoimme katsoa paikkoja pyöräillen, mikä Amsterdamissa on luontevin ja helpoin tapa liikkua.

 
Laivojen katoilla näki mitä ihmeellisempiä istutusratkaisuja. Yhden laivan koko katto oli päällystetty mullalla, jossa kasvoi jotain...ruukkuja oli usein riveittäin, myös yksi iso kylpyamme täynnä istutuksia tuli bongattua. Siis laivan katolla!

 
Ruukkupuutarhat ovien pielissä olivat usein tämänkaltaisia rykelmiä. Alla oleva kuva on vino, mutta tulkoon julkaistuksi, sopii hyvin Amsterdam-fiilikseen.

 
 
Esteettistä nautintoa riitti näitä kuvaillessa. Ensimmäinen kävely kaupungissa linssin läpi maisemia katsellen. Haltioiduin täysin...



 
Betonijutut olivat mieleeni:




 
 
Jospa palaan Amsterdamiin vielä, jonakin keväänä. Haaveissa olisi vierailla Keukenhofissa sipulikukkien kevätloistoa ihailemassa.
 
Blogissa ollut hiljaiseloa. Omalla pihalla tapahtunut varsin vähän. Aika ei tahdo riittää puutarhan laittamiseen, saati blogin päivittämiseen. Talvi teki tuhojaan meidän pihalla: nurmikko kuoli ilmeisesti jääpoltteeseen, hapenpuutteeseen, samoin osa pioneista. Loput upeimmista pioneistani kärsivät muuten. Jopa monta vuotta sitten istutettu erittäin kestävä Peräpohjola-koristeomenapuu vaurioitui pahasti...olen ollut harmissani ja hieman lannistunut. Jotain olen kuitenkin pihalla tehnyt, siitä ehkä jatkossa lisää.