sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Mietteitä ja askareita Joulun alla

 
En pidä joulusiivouksesta, leipomisurakoista, lahjojen haalimisesta, kauppojen tungoksesta (pitkistä jonoista), pinnallisesta rasittavasta kaupoissa soivasta joulumusiikista, siitä että osoitekirja on hukassa juuri joulun alla...korttien kirjoittamisesta viime hetkellä. En pidä myöskään siitä, että joulun alla illat ja viikonloput täyttyvät menoista. Arjen ja elämän vaatimusten määrä tuntuu lisääntyvän joulun alla, vaikka normaali arjen palapeli on jo riittävän haastava. Adventin aikaa eläessä ajan luonne voi riistäytyä hyvinkin päinvastaiseksi, kuin alkuperäinen ajatus hiljentymisestä, hiljentämisestä. Onneksi edellä mainituilla epämukavilla asioilla on lopulta hyvin vähän tekemistä joulun todellisen olemuksen kanssa,  ja monista asioista (kuten ylettömästä siivoamisesta) voi luopua hyvillä mielin, ja ne pakolliset velvoitteet voi pyrkiä hoitamaan mahdollisimman mukavasti ja sujuvasti.

 
Kukista ja asetelmien rakentelemisesta pidän aina, vaikka olisin miten väsynyt, stressaantunut ja kiireen tuntua kärsimässä. Tänäkin talvena, kun puutarha on lopulta vaipunut kohmeiseen horrokseen, sisällä alkaa vihertää vähän joka kulmalla. Hyasinttien alut ovat niin kauniita, kukkien odotus on melkein yhtä jännittävää kuin tulppaanien keväällä...jäkälät ja kävyt keräsin jo hyvissä ajoin ennen lumen tuloa. Harmittaa ettei puolukan varpuja tullut kerättyä talteen. Toisaalta seppeleiden askarteluun ei nyt olisi aikaa, mutta sen haluaisin vielä oppia.

 
Jouluruusu on kaunis, mutta myrkyllisempi kuin muut joulun kukat ja joutui siksi kirjahyllyn päälle. Kasvien myrkyllisyydestä tuntuu löytyvän netistä ristiriitaista tietoa. Itse käytän HUS:n kasviluetteloa apunani kun mietin, miten alas minkäkin kasvin uskaltaisi sijoittaa perheen pikkuisia huomioiden.

 
Huonekuusi on viimejouluinen hankinta. Kasvanut reippaasti viime talvesta ja pysynyt todella hyvässä kunnossa läpi vuoden. Oksat ovat hassun venähtäneet, voisikohan niitä leikata?

 
Näihin Bauhausin peltiastioihin istutin violetteja hyasintteja. Kesällä näissä kukkivat taas orvokit! Isoja käpyjä hankin kukkakaupasta ja niitä käytän asetelmien ohella joulukattauksen koristeina.

 
Mustassa ruukussa on Pinus pinea "Silver Crest", jonka voi siirtää ulos talven mentyä. Nopealla google-haulla en löytänyt hoito-ohjeita, eikä mukana tullut lappukaan niitä sisältänyt. Olen kastellut varovasti.


 
Amaryllikset haen vielä, ja juuri ennen joulua leikkokukat. Ehkä neilikoita ja vahakukkia...koti valmistautuu hiljalleen juhlaan somistusten myötä. Nämä ovat minulle niitä juttuja, joiden kautta mieli valmistautuu jouluun...



3 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Onpa kiva kuulla, että olet saanut araucarian menestymään. Ihailin sitä naapurini pitämässä kukkakaupassa, mutta vielä en sitä tohtinut ostaa.

    VastaaPoista
  2. Ihania joulujuhla ja istutuksia. Huonekuusi on todella kaunis!

    Mukava päästä näin niihin kautta kurkistamaan joulukukka asetelmiasi....

    Ja nyt saisi vielä niitä puolukanvarpuja... Ainakin meidän metsässä, kuysien alka ei ole lunta...

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Kruunu Vuokko -en ole erityisen taitava pitämään huonekasveja hengissä, joten huonekuusen täytyy olla todellinen selviytyjä kun pärjää meillä niin hyvin :)
    Karolina, kiitos! Kiitos itsellesi ihanasta blogin joulukalenterista: kaiken kiireen keskellä katsoin jokaisen postauksen puhelimestani :)

    VastaaPoista