tiistai 9. heinäkuuta 2013

Talvipuutarhan ylellistä kukkaloistoa

 
Olin viime viikon Helsingissä kesälomareissulla, ja nyt seuraakin pari puutarhamatkailuvinkkiä. Tässä ensimmäinen: Helsingin Talvipuutarha Töölönlahden pohjoispuolella (Hammarskjöldintie 1B). Talvipuutarha avattiin yleisölle 1983.

 
Tulimme paikalle sen verran myöhään, että puutarhan sisätilat olivat jo suljettu. Pihalla onneksi riitti katseltavaa -ja kuvattavaa. Tällaisessa puutarhassa käyskentely aiheutti allekirjoittaneelle sydämentykytyksiä ja täydellistä uppoutumista onnellisine huokailuineen.

 

 

 

 

 
Alla näkymä puutarhan korkeimmalta tasanteelta Töölönlahdelle. Ruusuistutukset ympäröivät nurmikenttää.

 
Seuraavassa taas on lempikohtani puutarhasta; tällaisen perennapenkin haluaisin omalle pihalleni:

 
Ei mikään mahdottomuus...



 
Perennoja:



 
Ja kivikkokasveja:

 
Jokainen yksityiskohta paikallaan, säntillistä kauneutta.

 

 

 

 
Valo oli oikein otollinen kuvaamista ajatellen. Puutarhan runsas kauneus pääsi oikeuksiinsa ja täyteen mittaan aurinkoisen illan kierroksellamme.

 

 
Ja loppuun vielä Talvipuutarhan ruusuja:

 
Rosa "Karen Blixen"

 
Rosa "Bremen Stadtmusikanten"

 
Rosa "Bella Rosa"

 
Rosa "Gold Marie"

 
Rosa "Pussta"

 
Rosa "Queen of Heart"
 
Tässäpä puutarhamatkakohde, jota voin suositella. Helsingin talvipuutarhassa voisin viettää vaikka kokonaisen päivän kirjaa lueskellen ja taianomaisesta tunnelmasta ja näköalasta nauttien. Haaveissa olisi nähdä Talvipuutarha, samoin kuin Helsingin muita upeita puutarhakohteita eri vuodenaikoina. Millainen olisi talvipuutarha syksyn tullen?

4 kommenttia:

  1. Tervetuloa Puutarhabloggaajien tapaamiseen
    19.7.2013 klo 12 alkaen
    Paikka: Oulujoen Taimisto (Rova, 27km Oulusta)
    Osoite: Taimikuja 10, 91510 Rova
    puh: 08 533 3799 (jos et löydä heti perille)
    Ohjelma: Tapaaminen, kahvittelun ja teen merkeissä (nyyttäri periaatteella, tuon paikalle kahvia/teetä termoksessa, piirakkaa ja kertakäyttöastioita, voit tuoda halutessasi kylmää juotavaa, keksejä tms.). Kiertelyä ruusutarhassa.
    Opastettu kierros ja esittely, sään ja tilanteen mukaan, alkaen noin klo 12.30 tai klo 13.
    Taimi ostoksista -10%.

    KAtso lisää blogistani ja laita mielellään kutsu kiertoon!

    VastaaPoista
  2. Yritän päästä. Laitanpa kutsun kiertoon! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia. Noita kuvia katsellessa tuli mieleeni Upsalan kunikaallinen puutarha.

    VastaaPoista