maanantai 27. tammikuuta 2014

Puutarhahaaste

 
 
Viimeinkin aika vastata Karolinalta aikoja sitten saamaani puutarhahaasteeseen, kiitos Karolina, ja tässäpä vastauksia sitten.
 
1. Anna meille viisi kauneinta kuvaa puutarhastasi. Ne voivat olla joko lempikasveista tai koko puutarhasta. Keväästä, kesästä, syksystä tai talvesta.
Mieluisia kuvia on paljon, ja suurin osa niistä on lähikuvia. Isoja ja hienoja kokonaisuuksia pihallani ei (vielä!) ole. Kaikki viritelmät ovat niin kesken ja vaiheessa. Siispä nautin yksityiskohdista. Valitsin tähän aiemmin julkaisemattomia kuvia.
 
Kevätaurinko lämmittää talon seinustaa ja penkillä viihtyvät narsissit (siihen saakka, että unohdan nostaa ne yöksi sisälle ja aamulla ovat laonneet kohmeiseksi kasaksi).
 
Kevättä terassilla. Oman pieni lasikatettu terassimme, kesäinen päivällispaikkamme.

Purppuraomenapuun mykistävä kukinta toissavuonna.

Orvokit

Tulppaani Queen of Night

2. Kasvatatko kauneutta vai hyötyä?
Kauneutta ennen kaikkea! Siksi haluan pihalle näyttävästi kukkivia lajeja. Hyötypuutarhailu odottaa vielä innostumista...
 
3. Mistä löydät inspiraatiota puutarhaasi?
Omista mielikuvistani, puutarhavierailuilta, internetistä (google, blogit, pinterest, puutarhasuunnittelijoiden kotisivut), puutarhakirjoista, puutarhalehdistä.
 
4. Paras puutarhakirjasi?
Piet Oudolf & Noel Kingsbury: Planting, A New Perspective.  Aivan upeita kuvia, tietokirjamainen.
 
5. Jos olisit kasvi, mikä olisit?
Varmaan haluaisin olla juuri tuollainen runsaasti kerrottu pinkki pioni kuten lempikukkani Sarah Bernhardt :)
 
6. Oletko harrastelija vai ammattilainen -Mistä olet hakenut puutarhaoppisi?
Harrastelija. Olen käynyt lyhyen pihasuunnittelukurssin. Puutarhaoppia olen löytänyt googlen avulla ja kysymällä Karolinalta :)
 
7. Mikä on paras puutarhavinkkisi? 
Vinkkien suhteen olen enemmän vastaanottajapuolella. No, suosittelen valikoimaan pihalle helppoja lajeja, jotta kaikki ei tuhoudu jos laiskuus  tai ajanpuute pihanhoidossa iskee päälle.
 
8. Millainen on unelmapuutarhasi?
Piet Oudolf-tyylinen runsas, toimiva yhdistelmä värejä ja struktuureja, joka toimii kaikkina vuodenaikoina.
 
9. Kuulutko puutarhayhdistykseen?
En, mutta pitäisi ilmoittautua. Toisaalta yhteisöllisyyttä tärkeämpää minulle puutarhaharrastuksessa on sen tarjoama hiljaisuus ja oma rauha.
 
10. Millainen on sinun puutarhafilosofiasi? Mitä puutarhan hoito sinulle merkitsee?
Tärkeintä on nauttia puutarhan kauneudesta ja siellä puuhastelusta. Stressiä siihen ei kuulu lainkaan. Puutarhaharrastus on minulle luontoyhteyttä ja leikkiä.
 
11. Mikä puutarha (jossa olet vieraillut) on jäänyt mieleesi?
Helsingin talvipuutarha on tähän mennessä upein näkemäni puutarha.
 
Tässäpä haaste vapaasti poimittavaksi!
 
 

1 kommentti:

  1. Upeita kuvia! Varsinkin nuo tulppaanit!
    Pitääpä muistaa käydä siellä talvipuutarhassa...

    VastaaPoista