torstai 13. kesäkuuta 2013

Kutsumattomia vieraita ja ohjelmavinkki

Kolmisen vuotta sitten Kauppilalta tilattu tarhakurtturuusu Louise Bugnet on menestynyt pihallani tähän saakka todella hyvin -kukkinut runsaana ja läpi kesän. Tänä keväänä näytti siltä, että lumi oli runnellut oksia ja ajattelinkin, että pensaiden hieman ränsistynyt ulkomuoto johtui talven aiheuttamista vaurioista. Jossain vaiheessa huomasin, että pensaisiin on iskenyt jokin tauti: vaaleanvihreät, tuoreimmat versot olivat täynnä kummallisia ötökkäryppäitä ja soitinkin puutarhalle kysyäkseni neuvoja tilanteessa. Ötökät osoittautuivat kirvoiksi ja niiden häätämiseksi olen nyt hankkinut tuholaismyrkkyä. Mikään myrkky ei kuitenkaan pelasta pensaitani kärsineeltä ulkonäöltä tälle kesälle, mutta ensi keväänä aion olla hyvissä ajoin tutkimassa pensaita kirvojen varalta. Puutarhalta ohjeistettiin hankkimaan tuholaiskarkotin valmiiksi varastoon, sillä kuulema kirvat ovat ihan tavallinen riesa ja ruiskutuksia saattaa joutua tekemään toistamiseen.
Tuholaismyrkkypaketin ohjeita tutkiessani päätin kuitenkin ottaa aikalisän huomiseen, ohjeessa mainituttuja suojavarusteita hengityssuojainta myöten kun ei kotoa löytynyt tähän hätään. Kaivoin kuva-arkistosta Louise Bugnet'n upeaa kukintaa toissakesältä lohdutukseksi pahimpaan harmitukseen.






 
Ja se ohjelmavinkki: Mörönperän versot, kirjailija Mari Mörön toimittama puutarha-aiheinen ohjelmasarja.

5 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia L.B. ruususta ja muutenkin täällä blogissasi. Minunkin Luise Bugnet kärsi talvesta, mutta selvisi siitä kuitenkin, toisin kuin ne kaikki ranskan ruusut jota ostettiin Oulujoen taimistolta. Myös Sointu on kuollut.

    Ei se paljon lohduta, mutta viime talvi ollut ruusuille hankala, kun Oulujoen taimistollakin ranskanruusut kuolleet... =(

    Kirvoija olen suihkutellut luontoystävällisesti mäntysuopaliuksella jos niitä on tullut kasvihuoneeseen. JOtku kasvit, kuten samettiruusu karkottaa kirvoja ja siksipä sitä olen kasvihuoneeseen istuttanut. Auttaisi ehkä myös ruusun kanssa. Sametturuusuja myydään myös valkoisena tai mulla on ainakin niitä siemeniä...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Karolina. Voi itku niitä ranskanruusuja...mutta miten Sointu on kuollut, eikö sen pitäisi kestää näillä vyöhykkeillä? Talvi runtelee, se on kurjaa! Ajattelin ensi vuonna lapioida lunta Vanilla Fraise- ja Early Sensation- hortensioille, koska vain lumen yläpuolelle jääneet oksat paleltuivat...
    Päätän kokeilla tuota mäntysuopaa ja jätän vahvemmat myrkyt varastoon varalle.

    VastaaPoista
  3. JA nokkosista saa myös äkästä suihkuteltavaa....

    VastaaPoista
  4. Ja lannoittamalla ruusulannoitteella saa ruusulle 'vastustuskykyä' tauteja ja tuholaisia vastaan...

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkistä Kesäpäivä! Ruusulannoitetta olen käyttänyt aikaisemmin, se vain loppui ja tälle vuodelle ruusuni ovat saaneet vain tavallista kevätlannoitetta (ja vähän kanankakka-merilevälannoitetta). Pitääpä lähteä täydentämään lannoitevarastoja...

    VastaaPoista